Hyvä arki ja ystävät kaventavat terveyserojen kasvua
Olen törmännyt viime vuosina jos jonkinlaisiin ihmisten terveyttä ja hyvinvointia kuvaaviin mittareihin, tilastoihin ja barometreihin. Aina on ollut sama tulos. Ensinnäkin tuloerot kasvavat, eli suomeksi sanottuna köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat entisestään. Tuloerojen kasvu heijastuu myös terveydentilaamme. Huonompiosaiset kanssakulkijamme sairastavat enemmän, ovat sairaslomilla enemmän, syövät lääkkeitä enemmän, liikkuvat ja harrastavat vähemmän, joutuvat laitoksiin aikaisemmin ja kuolevat nuorempina.
No, tulokset eivät yllätä. Mutta harmittavat vietävästi ja ovat vastoin eettistä ajatteluani. Ei voi olla oikein, että vauraassa Suomessa yhä isompi joukko meistä ihmisistä syrjäytyy, voi taloudellisesti huonosti ja menettää siinä samalla terveytensä. Viime vuosien lihavat vuodet eivät ole antaneet tasaisesti hyvää kaikille kansalaisille. Meidän yhteinen hyvinvointimme on heikoimman lenkin veroinen. Koko kansanterveytemme kohenee, jos onnistumme parantamaan niiden väestöryhmien terveyttä, joihin ongelmat kasautuvat.
Mutta mikä mättää? Miten voi olla mahdollista, että hyvinvointivaltio Suomessa vuosia tavoitteena ollut terveyserojen kaventaminen ei onnistu, ei sitten millään?
Ennaltaehkäisevään työhön on tartuttava ripeästi
Valistus oli lähimenneisyydessä merkittävin ennaltaehkäisevä keino tervehtää meitä kansalaisia. Sittemmin on huomattu, että sekin keino vain kasvattaa terveyseroja. Just niin: valistus puree paremmin jo ennestäänkin hyvinvoiviin ihmisiin. Onneksi toimintatavoissa on menty eteenpäin. Nyt huudetaan ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen perään. Hyvä niin, koska ennaltaehkäisevä toiminta on meillä Suomessa vielä lapsen kengissä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä ylläpitävät rakenteet ovat kuin hauras varjo verrattuna hoitojärjestelmien rakenteisiin.
Olen aikalailla arkinen tyyppi, enkä usko sirkustemppuihin tälläkään saralla. Olen sitä mieltä, että hyvät elämäntavat ja toimivat peruspalvelut ehkäisevät kaikkein tehokkaimmin syrjäytymistä ja huono-osaisuutta. Siksi tulevina vuosina peruspalvelujen toimintaedellytyksistä on huolehdittava erityisen hyvin. Opetus-, liikunta- ja kulttuuripalvelut, päivähoitopalvelut, koti- ja terveyspalvelut, työterveyshuolto: ne tukevat hyvin toimiessaan parhaiten perheitä ja sitä kautta lastemme kehitystä ja kasvua. Terveyserotkin saavat alkunsa viimekädessä lapsuuden kodeista.
Poppakonsteja ei siis löydy terveyserojen hillitsemiseen. Jos niitä olisi, niin tilastothan sen näyttäisivät. Erojen kaventuminen vaatii pitkäjänteistä ja tulevaisuuteen tähtäävää työtä. Kasautuvan huono-osaisuuden vähentäminen ja sen syvenemiseen puuttuminen pitää olla yksi keskeinen painopiste tulevaisuuden strategioissa.
Ennaltaehkäisevä työ on inhimillinen ja kustannustehokas tapa syrjäytymiskehityksen pysäyttämiseksi. Rahoituksen painopistettä tulisi siirtää erilaisista projekteista pitkäjänteisten ja suunnitelmallisten peruspalvelujen kehittämiseen. Toimiva arkielämä ja ystävät ovat parasta ennaltaehkäisyä. Melkein vaivaan kuin vaivaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti