Artikkeli on julkaistu hieman lyhennettynä versiona sanomalehti Keskisuomalaisessa 11.4.2010.
Suomessa ei ole yhtenäistä vanhuspalvelujärjestelmää, vaan varsin monentasoinen, pirstaleinen ja moniarvoinen systeemi. Ihmisen ääni ei ole tarpeeksi kuulunut palvelujen kehittämisessä. Se näkyy siinä, että järjestelmä on rakennettu palvelukeskeiseksi ja se määrittää ihmisen hyvän elämän ulkoa käsin.
Vanhuspalveluissa on tullut tasaisesti eteen sekä asenteellisia että rakenteellisia haasteita. Viime kuukausien aikana olen saanut monia yhteydenottoja, jossa on noussut esille nk. pyöröovisyndrooma. Pyöröovisyndrooma tarkoittaa asiakkaan pallottelua hoitopaikasta toiseen, jatkuvaa ”palautumista” hoitoon, edestakaista pyörimistä kodin, sairaalan ja terveyskeskuksen välillä ja sopivan hoitopaikan odottamista monessa eri paikassa. Aikanaan asiantuntijoiden ylistämä mutta asiakkaiden kannalta epäonnistunut hoidonporrastus, asenteet ja myös asunnon puutteet johtavat tällaiseen pyöröovisyndroomaan. Palvelujärjestelmässä pyöriminen on hyvin raskasta huonokuntoiselle ihmiselle. Yksi ovi sulkeutuu, toinen edessä avautuu. Ympäröivät ihmiset ja sängyt vaihtuvat tiuhaan. Kokonaisvastuu hoidettavasta ihmisestä hämärtyy. Pahin eteen tullut dementoituneen ihmisen muuttoruletti paikasta toiseen on ollut toistakymmentä kertaa puoleen vuoteen. Kuka meistä nuoremmista ja terveemmistäkään kestää sellaista?
Olennainen kysymys on, miksi järjestelmä ei pysty hoitamaan vanhuksiamme elämän loppuun saakka yhdessä paikassa. Nykymenolla olemme muutaman vuoden sisällä tilanteessa, josta emme tule selviämään ilman merkittäviä rakennemuutoksia ja uudelleenjärjestelyitä. Jos emme osaa tehdä ajoissa oikeita ratkaisuja, ne tulevat eteemme pakon ja kriisien kautta. Yhteiskunnan hallittu kehittäminen edellyttää asiantuntevaa poliittista ja ammatillista johtamista sekä suurien kokonaisuuksien hahmottamista. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä on siirryttävä rakenne- ja palvelulähtöisyydestä ihmislähtöisyyteen. Meillä on erittäin kallis palvelujärjestelmä. Se tuottaa lähes joka lähtöön ja diagnoosiin ”palveluja”. Palvelutarjotin on valtava. Kun palvelujärjestelmää katsoo ihmisen silmin, siinä on paljon sellaista, mikä ei palvele kenenkään hyvinvointia. Muuten ei voi ymmärtää sitä, miksi tänäkin päivänä niin moni vanhus on väärässä paikassa väärään aikaan. Tai miten on mahdollista, että kymmenien palvelujen joukosta mikään ei kohtaa sitä tarvetta, mikä ihmisellä on.
Asiakaslähtöisyys on räätälöintiä
Asiakaslähtöisyys ei tarkoita sitä, että ihminen saa näennäisesti itse valita kunnan tarjoamasta palveluvalikoimasta jotakin. Asiakaslähtöisyys tarkoittaa sitä, että palvelut ovat oikeasti räätälöidyt ihmisen hyvinvoinnin edistämiseen. Tähän pääsemiseksi tarvitaan yhteiskuntasuunnittelua siten, ettei ikääntyneen tarvitse jatkossa muuttaa pitkäaikaisesta kodistaan yhtään mihinkään. Oikeasti kohdennetut ratkaisut tuovat tehokkuutta ja säästöjä. Vanhusten keskittäminen ja muuttaminen palvelujen ääreen tehokkuuden nimissä eivät ole tuoneet toivottua tulosta.
Palvelujärjestelmää ei pidä jatkossa kehittää palvelujen tuottamisen kautta, vaan ihmisen tarpeiden kautta. Palvelujen pitää tukea ihmisen elämänhallintaa, ei suinkaan ottaa sitä järjestelmän haltuun. Kehittämistyötä tehdään tällä hetkellä joka tasolla. Nyt kannattaa vain tarkistaa suuntaa. Kehitetäänkö kaikin voimin uusia rakenteita, jotka ylläpitävät entistä vankemmin ei-palvelevaa järjestelmää. Vai kehitetäänkö oikeasti ihmisen hyvinvointia tukevaa elinympäristöä. Rakenteilla ja toimintatavoilla on suuri vaikutus työntekijöiden asenteisiin työtään, työtovereita ja erityisesti asiakkaita kohtaan. Palvelevat rakenteet ja toimintatavat auttavat positiivisen asenteen syntymistä ja lisäävät työssä jaksamista. Hoitohenkilökunnan työnilo ja palvelutahto tekevät vanhuksen kodin.
Pauliina Takala
Matti Muukkosen jatkoa ko kirjoitukseen 14.4.10, KSML.Takala osui palveluista naulan kantaanPauliina Takala otti kantaa (Ksml 11.4.) oleelliseen kysymykseen suomalaisen kunnallishallinnon palvelutuotannossa. Kunnat tuottavat palveluja, joiden kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa niin kuntalaisille ja luottamushenkilöille kuin viranhaltijoille. Sekamelskan hallitsemiseksi on pyritty kehittämään palveluohjausta, jonka avulla kuntalaista yritetään auttaa löytämään tarvitsemansa palvelut. Mutta ei kai sen näin pitäisi olla?
Nykyinen tapamme tuottaa palveluja on tuttu teollisesta tuotannosta. Tässä mallissa julkinen "palvelutehdas" tuottaa markkinoille ennalta valittuja hyödykkeitä, joita sitten kukakin "shoppaa" halujensa ja tarpeidensa mukaan. Palvelutarpeita pyritään ennakoimaan, mutta todellisuudessa kuitenkin rahaa menee siihen, että markkinoille tuotetaan sellaisia palveluja, joille ei välttämättä edes ole kysyntää siinä määrin kuin tuotantoa on. Toisaalta taas tarkasti asiakkaan tarpeisiin räätälöityä palvelua ei välttämättä ole tarjolla.
Kunnallishallinnossa tulisi luopua kokonaisuudessaan sektoreista ja jopa palvelualueista. Tilalle tulisi rakentaa asiakaslähtöinen ja asiakasprofiileihin perustuva palvelumalli. Uudentyyppisellä ajattelulla resurssit olisi allokoitavissa huomattavasti kohdennetummin kuin nykyisessä mallissa. Tällöin rakenteista olisi karsittavissa löysät pois, jonka lisäksi kaikkien palvelut henkilökohtaistuisivat ja paranisivat. Tämä jos mikä lisäisi hyvinvointia ja pienentäisi kustannuksia, jolloin myöskään julkisen sektorin palvelurakenteella ei olisi tarpeen kuormittaa veronmaksajia nykytasoisesti.
MATTI MUUKKONEN Kunnanjohtaja Kyyjärvi
