keskiviikko 12. elokuuta 2009

Koulutielle taas

Lomat ovat taakse jäänyttä elämää tältä suvelta. Viimeinen niitti on koulujen alkaminen, joka tuo taas elämään aikatauluja, rutiineja ja monenlaista huolehtimista. Koulut alkoivat Muuramessa tänään keskiviikkona 12.8. Aamulla kotosalla oli taas tuttua sutinaa, kun lapset lähtivät koulutielle. Herääminen oli ennakkoluuloistani huolimatta yllättävän helppoa, vaikka nukkumaanmenoajat ovat olleet pitkin kesää sitä sun tätä. Pari yötä onneksi ehdimme harjoitella ajoissa maate menoa. Lapset lähtivät hyvillä mielin kouluun. Totta kai kouluun lähdöstä tulee nurinaa tässä iässä (11-12v). Lasten silmistä kuitenkin näki, että ilo oli ylimmillään, kun kaverit tulivat ovelta hakemaan. Reput vaan heilahtivat ja pyörän selkään. Illalla todennäköisesti kontaktimuovia taas asetellaan kirjojen päälle. Siitä se koulutie jatkuu äidinkin osalta.

Koulusta tuli menneelle kesälomalle tehtävä. Kasvion kerääminen. Voi että, oli mukavaa hommaa. Äitinäkin siihen nääs joutui osaa ottamaan. Yhdessä lasten kanssa kasveja kerättiin, opeteltiin, kuivattiin ja aseteltiin kontaktimuovin alle. Kasveja tarttui mukaan kotipihalta, mökin maastosta, lenkkipoluilta, rannoilta venereissujen yhteydessä, mummolasta mustikkareissuilta ja sieltä sun täältä. Minun aikaan ei koulussa moisia kasvistoja kerätty. Mukava, kun Muuramen koulussa on herätetty vanha perinne henkiin. Itsekin on tullut opittua monta uutta kasvia tunnistamaan.

Vieläkin kesää kaikille, pauliina

maanantai 3. elokuuta 2009

Vielä on kesää jäljellä

Kesäistä elokuuta!

Säät ovat suosineet mukavasti tämän suven aikana. Pari edellistä kesää taisi mennä sadetta pidellessä. Mutta mitäs vahoja kaivelemaan. Loma on takana, työ ja arki edessä. Arkeahan tosin lapsiperheen loma parhaillaan on. Enkä sitä valittele, arkipäivät ovat elämässä ihan sitä parasta aikaa. Kesälomaani mahtui pientä pyörimistä keskisessä Suomessa: mökkeilyä, veneilyä, melomista, sukulaistamisia, mustikkaa, mansikkaa, kotona varastojen siivousta ja rästitöitä, kesäjuhlia, häitä ja sun muuta mukavaa. Töitäkin mahtui mukaan sopivassa määrin. Kun on työpuhelin käytössä yötä päivää, niin vanhusasiatkin ovat aina hollilla. Ihan hyvä niin, en ole koskaan ollutkaan kahdeksasta neljään- tyyppi. Työkenttäni vanhusasioiden parissa on laaja, eikä kesä tee kesää vanhusasioihinkaan.

Muuramen kunnan luottamustehtävissä oli heinäkuun mittainen tauko. Tekipäs se hyvää. Keväällä ja kesällä mahtui luottamusrintamalle monenlaista ja päivät olivat väliin tosi pitkiä. Ajatustyö tahtoi jatkua yömyöhään asti. Monet asiat ovat sellaisia, joita ei voi laittaa ON tai OFF-tilaan. Asioiden prosessointi käy aivoissa päivätolkulla yhteen mittaan. Kuukauden mittainen tauko tuli tarpeeseen, se täytyy myöntää.

Tänään 3.8.09 aloitamme syksyn rupeaman kunnanhallituksen merkeissä. Listalla on mm palvelustrategian ja omistajapoliittisten linjausten valmistelusta vastaavan työryhmän perustaminen. Kesäkuussa jo päätimme, että moinen työryhmä perustetaan pikimmiten, jotta uudet omistajapoliittiset linjaukset ja päivitetty palvelustrategia saadaan valmiiksi vielä tämän vuoden aikana. Ympäröivät olosuhteet ovat sen verran muutoksessa, että myös kunnan linjaukset on syytä tsekata uudelleen. Omistajapolitiikka kaipaa jäntevöittämistä ja on syytä käydä lävitse tytäryhtiöiden tilannetta. Mitä niiltä odotetaan ja mitä kunta niiden kautta tarvitsee. Kunnan roolin tarkistus on myös paikallaan. Palvelustrategissa tarkistetaan kunnan palvelurakenne. Palvelustrategian yksi tavoite on tehostaa kunnan toimintaa ja pohtia siinä samassa yhteydessä, mihin Muuramella on jatkossa tahtoa ja varaa. Tahtotila ja eurot eivät aina käy yksissä tuumin. Se on valitettavasti tullut aika selväksi tämän vuoden mittaan. Onneksi likikään kaikki asiat eivät ole euroista kiinni. Ilmapiiri ja työskentelyasenne palveluiden järjestämisessä ovat yhtä olennaisia tekijöitä, jos ja kun hyviä tuloksia haetaan.

Vielä on kesää jäljellä, joten oikein leppoisaa kesää ja aurinkoa kaikille. Työniloa työtään aloitteleville ja lomailoa lomaa viettäville!

pauliina