lauantai 21. elokuuta 2010

Tyytyväisyys elettyyn elämään luo pohjaa onnelliselle vanhuudelle

Suomenmaa 20.8.2010


Senioriasumisen kehittäjällä Pauliina Takalalla on Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa vanhusasiavaltuutettu. – Ikäihmisen paras paikka on kotona. Kuva: Heli Hämäläinen

Ensi vuoden alusta kaikki suomalaiset voivat vapaasti valita kotikuntansa. Kotikuntalain muutosta on odotettu pitkään, koska se takaa muutto-oikeuden myös laitos- tai perhehoidossa oleville vanhuksille ja vammaisille.

Kotikunnan vapaa valinta tarkoittaa vanhuksille myös entistä laajempia mahdollisuuksia asua elämänsä ehtoolla juuri siten kuin haluaa.

– On hieno ja tervetullut asia, että vanha ihminen voi halutessaan muuttaa omaistensa lähelle. Mutta eivät vanhukset niin vain halua lähteä rakkaista kodeistaan esimerkiksi pääkaupunkiseudulle, sanoo Keski-Suomessa toimiva vanhusasiavaltuutettu ja senioriasumisen kehittäjä Pauliina Takala.

Ikäihmisten asumiseen on etsitty uusia ratkaisuja kaksi vuotta toimineessa Vanhus-KASTE-nimisessä hankkeessa.

Hankkeen yksi tavoite on, että vuoteen 2012 mennessä enintään 3 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä on pitkäaikaisessa laitoshoidossa. Laitoshoidon määrä on siis puolittumassa.

Ohjelmassa mukana olevat Pohjois-Karjalan, Pohjois- ja Etelä-Savon ja Keski-Suomen kunnat tukevat kotona asumista esimerkiksi tarjoamalla vanhuksille elämää helpottavia palveluja.

Takalan mielestä ikäihmisen paras paikka on kotona.

– Kotona asuminen vaikuttaa itsetuntoon sekä pitää vireänä. Jos omaisia asuu lähellä, mikä onkaan sen parempaa, hän sanoo.

Takala muistuttaa kuitenkin, että jos vanhuksen turvallisuus vaarantuisi kotona, hyvä vaihtoehto on kodinomainen palvelutalo. Monia muitakin asumisvaihtoehtoja on.

Vaikka asumisratkaisuja on mietittävä tarkasti, tärkein ei saa unohtua.

– Vanhuuden päivien onnea eivät ratkaise seinät vaan eletyn elämän antama tyytyväisyys, Takala muistuttaa.

Hän haastaa nuoremmat sukupolvet välittämään ja huolehtimaan ikäihmisistä.

– Ei jätetä vanhuksia elämään yksin! Palvelutalojen asukkaatkin haluavat nähdä sukulaisiaan. Lasten ja lastenlasten tapaaminen tuo sisältöä elämään ja yhdellä tapaa näyttää, mitä ainutkertaista elämässä on saatu aikaan.

Heli Hämäläinen
Suomenmaa

Veljeä ei jätetty - muistomerkki paljastettiin Jyväskylässä 21.8.10

"Veljeä ei jätetty" -sotainvalidityön muistomerkki paljastettiin Jyväskylässä 21.8.2010 Cygnaeus-koulun pihassa. Sotainvalidien Veljesliitto on aikoinaan, 70 vuotta sitten, perustettu samaisessa paikassa. Kuvanveistäjä Heikki Häiväojan tekemä upea patsas on siis aivan oikeassa paikassa. Muistomerkki pystytettiin täysin yksityisin varoin. Varat kerättiin lukuisilta lahjoittajilta. Juhlassa muistomerkki luovutettiin Jyväskylän kaupungille.

Ilmassa oli suuren juhlan tuntua, ja sitä se olikin. Kunniavieraina paikalla olleet sotainvalidit ja veteraanit tekivät tilaisuudesta hienon ja ikimuistoisen. Siniristilippu liehui vapaan Suomen taivaalla leppeässä tuulenvireessä. Jälleen kerran nousi syämeen syvä kiitollisuus sotiemme veteraaneja kohtaan.


Siniset peitteet otetaan pois sotilaiden toimesta, ja graniittinen muistomerkki paljastuu. Muistomerkistä on nähtävissä sodan runtelema metsä.


Veteraanit ja sotainvalidit tekivät tilaisuudesta todellisen juhlan.

Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat

Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Näinhän se on ollut iät ja ajat meillä Suomessakin. Vuosi 2010 on Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Teemavuosi on pitänyt sisällään erilaisia köyhyyden torjuntaohjelmia ja siihen liittyviä tapahtumia. Suomessa vuoden pääaiheeksi on valittu osallisuus ja yhteenkuuluvuus. Teemavuotta koordinoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Onko teemavuonna köyhän ja osattoman ääni kuulunut jotenkin enemmän? Missä ja miten? Köyhyyden ympärille on järjestetty monenlaisia seminaareja ja tapahtumia. Tutkimuksia on tullut ja mennyt. Juhlasalit täyttyvät ja pukukansa keskustelee sujuvasti köyhyydestä. Ihan keskenään. Köyhiä ei seminaareissa näy. No, onhan näitä teemavuosia ollut ennenkin, ja lisää tulee joka vuosi. Teemavuosia joita ei juuri kukaan muu huomaa, kuin järjestävät tahot. Saati sitten, että teemavuodella jotain edistystä tapahtuisi. Köyhyyden torjunnan teemavuonna tuloerot ovat edelleen kasvaneet. Heikoimmista huolehtiminen on vähentynyt, nuorisotyöttömyys kasvaa ja lapsiperheiden köyhyys on lisääntymään päin. Köyhyys tuo tullessaan myös monenlaisia sivuilmiöitä. Köyhyys aiheuttaa häpeää ja ulkopuolisuuden tunteita. Tuloilla ja terveydellä on selkeä yhteys. Mitä köyhempi, sitä kipeämpi. Tilanne on paradoksaalinen siksi, että parempiosaisella ja terveemmällä väestönosalla on saatavilla enemmän terveyspalveluja kuin huono-osaisilla kanssaihmisillä. Kaikki tämä on ollut päättäjiemme tiedossa jo vuosia. Suunta ei kuitenkaan muutu. Hyvinvointivaltiomme lisää köyhyysohjelmista huolimatta tuloeroja ja terveydenhuoltojärjestelmämme ylläpitää terveyseroja. Tuntuu siltä, että asioiden kuntoon laittaminen ei todellisuudessa ole kiinnostanut päättäjiämme.

Köyhyyden ja syrjäytymisen torjuntaa tarvitaan. Euroopassa on 84 miljoonaa köyhää. Suomessa 700 000 ihmistä elää köyhyysriskirajan alapuolella. Näiden lukujen varjossa on lupa odottaa nykyisiltä vallanpitäjiltä tekoja. Teemavuodet, seminaarit ja sunnuntaipuheet eivät vielä paranna köyhän elämää. Nyt tarvitaan konkreettisia ja realistisia aloitteita siitä, kuinka köyhyyttä vastaan taistellaan. Vielä tänä vuonna, mutta myös tulevalla vaalikaudella. Päättäjillä on oltava ymmärrys yhteiskuntaa kohtaa. Tarvitaan yhteiskuntapoliittisia toimia, joilla puututaan syytekijöihin. Tarvitaan työllisyyttä ja yrittämistä tukevia toimenpiteitä, tarvitaan perusturvaa ja tasokorotuksia. Tarvitaan toista ihmistä ja talkoohenkeä. Teemavuoden yksi tavoite onkin vastuuttaa meidät kaikki köyhyyden ja syrjäytymisen torjuntaan. Sellaisen yhteiskunnan rakentaminen ei ole helppoa, joka on kaikille tasaisen hyvä. Se on kuitenkin ehdottomasti tavoittelemisen arvoinen asia. On hyvän sään aika kuulla osatonta ja laittaa köyhyys kuriin. On osattava katsoa sinne, minne eivät valokeilat osu. Siellä on joku, jota ei kukaan kuule, eikä näe.

Juttu on julkaistu SuurJyväskylän lehdessä 18.8.2010