tiistai 30. syyskuuta 2008

Kestääkö kantti?

Seuraava valtuustokausi eli tulevat vuodet ovat kaikkein tärkeimpiä itsenäisen Muuramen kannalta. Lähivuodet näyttävät suuntaa, säilymmekö itsenäisinä vai olemmeko muutaman vuoden kuluttua osa Uutta Jyväskylää. Maantieteellinen rengas kiristyy Muuramen ympärillä. Toivakkakin on jossain vaiheessa ilmaissut kiinnostusta liittyä Jyväskylään. Jos näin käy, niin ympyrä sulkeutuu ja olemme täysin reikäleivän reiässä. Minun mielestä Muuramen kunnalla ei ole tällä hetkellä tarvetta liitoksiin. Tärkeämpää on keskittyä turvaamaan kunnan palvelut parhaalla mahdollisella tavalla, toisin sanoen on varmistettava kaikin puolin hyvä elämä muuramelaisille. Tämä vaatii Muurame-henkeä: hyvää yhteistyötä kunnan virkamiesten ja luottamushenkilöiden kanssa sekä tahtoa taistella oman kunnan ja kuntalaisten hyvinvoinnin eteen. Muuramelaisten hyvä tulevaisuus vaatii myös avointa ja luottamuksellista yhteistyötä naapurikuntien kanssa.

Liitokseen ei siis tarvetta juuri nyt, mutta tarvetta sen sijaan on kunnan talouden vakauttamiseen. Kunnan jatkuva kasvu on vaatinut investointeja ja velkaa on tarttunut matkan varrella hieman liikaakin. Kunnan talous on kohtuullisella pohjalla, mutta alati on oltava hereillä. Kaikki kivet on käännettävä ja keinot keksittävä, ettei kunnan taloudessa olla tilanteessa, jossa käyttömenot ovat suuremmat kuin tulot. Juustohöylää on käytetty viime vuosina kunnan talouden hoitamiseen, mutta sitäkään ei voida loputtomasti tehdä. Kun edessä on tilanne, ettei ole mitään höylättävää niin rakenteisiin on puututtava uudella asenteella. Vai kestääkö kantti siinä, että syntyy talouden alijäämää? Minun maalaisjärki ei ainakaan anna myöten ajatukselle, että syödään enemmän kuin tienataan. Saati sitä, että syödään velkarahalla.

Veroprosentin nostoon on paineita ja tulevalla valtuustokaudella tämä asia nousee varmasti päätöslistalle. Tällä hetkellä veroprosenttimme on 18,5%. Valtuutetut joutuvat kovan päätöksen eteen. Yritetäänkö pitää palvelutaso tällaisena kuin se nyt on ja nostetaan veroa? Vai pidetäänkö veroprosentti ennallaan ja tarkistetaan palvelurakennetta? Tässä kohtaa on kuunneltava järjen ja sydämen ääntä yhtä aikaa.

Positiivinen asenne kantaa pidemmälle. Siispä ei vaivuta synkkyyteen, vaikka haasteita riittää. Muuramen kunta on selviytyjätyyppiä, jos kuka. Meillä on nuorekas ja koulutettu väestö ja monissa tilastoissa Muurame komeilee kärjessä. Kehuja on tullut monesta suunnasta ja Muuramen malli tunnetaan maailmalla. Luotetaan edelleenkin omiin vahvuuksiin ja mennään rinta rottingilla eteenpäin.

Syyskuu vaihtuu lokakuuksi. Toivotaan, että lämmintä ja kuivaa syksyä riittää vielä tämäkin kuukausi! pauliina

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Leppoisaa sunnuntaipäivää 21.9.08

Huomenta blogin lukijoille!

Pikkuhiljaa meikäläinenkin alkaa tänne kirjoittelemaan ajatuksia kuluvien päivien sisällöistä, politiikasta, tulevaisuuden näkemyksistä ja ihan mistä vaan ajatuksia syntyy.

Laittakaahan hyvät lukijat kommenttia tulemaan minullekin päin.

yst terkuin pauliina