perjantai 8. tammikuuta 2010

Talvista vai tipatonta? Vai työllistä tammikuuta?

Perjantai-iltaa 8.1.10

Voi että, olipas kiva kun joku uskaltautuu kommentoimaan blogiani. Kiitos siitä Lukija.

Vuoden ensimmäinen työviikko takana. Monenlaista on taas päässyt tekemään. Käsillä ja aivoilla. Työnteko on mukavaa ja ihmiselle siunaus. Tänään olenkin miettinyt sitä, miten onnekas onkaan, kun omistaa työpaikan. Se ei ole itsestäänselvyys tänä päivänä. Niin monet uutiset irtisanomisista, tehtaiden lakkauttamisista ja työttömyyden kasvusta olemme saaneet lukea viime kuukausina. Nuorisotyöttömyys on myös erittäin suuressa kasvussa. Tämä on erityisen vakava asia. Työ on nuorelle ihmiselle tärkein keino kiinnittyä yhteiskuntaan. Työ on myös parasta ennaltaehkäisyä sosiaalisten ongelmien ja monen muun harmin syntymiselle.

Yle-uutisten äskettäin Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan työllisyyden edistämistä pidetään jopa tärkeämpänä kuin hyvinvointipalvelujen turvaamista. Kansalaisten mielestä hallituksen tärkein tehtävä on nyt työllisyyden parantaminen. Olen tutkimuksen ja kansalaisten kanssa samaa mieltä. Nyt on tehtävä kaikki mahdollinen, etteivät työttömyysluvut tästä enää kasva. Työllisyyden hoito ja yritysten toimintaedellytysten turvaaminen täytyy olla politiikan teon keskiössä. Työllistämiskynnystä on alennettava, eikä ainakaan uusia velvoitteita työnantajille tarvita. Työllistämistukijärjestelmä kaipaa tehostamista, ja koulutuspaikkoja täytyy lisätä reilusti.

Näissä aatteissa tällä erää. Mukavaa ja talvista tammikuun jatkoa. Vai oliko se tipatonta?

pauliina

Ei kommentteja: