tiistai 6. tammikuuta 2009

LOPPIAISENA 6.1.09

Nyt tuntuu kunnon talvelta. Lunta puiskii täysillä ja lämpötila on pakkasen puolella. Tuleviksi päiviksi luvattiin yhä vain kylmempää. Todellista talvea on jo odoteltu ja hyvä, jos se kestäisi nyt kerralla maaliskuulle saakka. Naapurissa oleva luistinrata on jäädytetty kertaalleen ja sen soisi pysyvän sellaisenaan pari kuukautta. Viime talvena kenttää jäädytettiin sen kymmenen kertaa ja aina se suli pois parin päivän kuluttua. Nyt on ollut ilo seurata, kuinka lapset ja nuoret yhä löytävät jään ja viettävät siellä vapaa-aikaansa. Luistimien terien kohina ja rahina kuuluu sisälle asti ja mikäs sen mukavampaa kuultavaa. Ei haitannut yhtään, kun eräänä männätalvena tuli kiekkokin ikkunasta tupaan. Sekin on vaan elämää. Ja elämänmakuista sellaista.

Kiitos kotikunta Muuramelle ja sen työntekijöille hyvästä kentän hoidosta! Jaksan yhä ja alati ihmetellä, kuinka uutterasti kenttä pidetään lumesta puhtaana ja muutoinkin hyvässä kunnossa. Olipa sitten arki tahi pyhä. Hienoa, että homma pelaa.

Uusi vuosi ja ajatus matkaevääksi

Uusi vuosi on jo hyvällä alulla. Edessämme ovat selkäviikot ja reikäleivät. Päivät pitenevät puolen vuoden ajan joka päivä muutaman minuutin. On se mahtavaa, kun mennään taas kerran kesää kohti. Meidän ihmisten elämä kulkee luonnon kanssa samaa rataa. Kesät ja talvet seuraavat toisiaan. Maapallo kiertää vuosi toisensa jälkeen elämänlähdettämme: aurinkoa. Me olemme siinä kierrossa mukana, halusimme tai emme. Vuodet vanhentavat meitä ja ehkäpä hiovatkin meissä jotain. Onneksi vanhuuteenkin kasvamme vanhetessamme. Ei siis huolta huomisesta.

Mutta mikä on tämän kaiken tarkoitus? Mikä on elämän tarkoitus? Bo Carpelan sanoi joskus viisaasti: Elämän tarkoitus on, että elämme elämämme niin rehellisesti, oikeudenmukaisesti ja avoimesti kuin mahdollista, vaatimatta elämältä enemmän kuin mitä me itse voimme elämälle antaa.

Tässä on minulle ajatusta kerrassaan tälle vuodelle. Toivottavasti siinä on jotain ajatuksen itua Teille muillekin. Kun annamme elämälle jotakin, niin silloin meillä on lupa siltä myös odottaa.

Loppiaisterkuin pauliina